lapsuus

KaisaHernberg
Vihreät Helsinki

Olen 42-vuotias pitkän linjan yrittäjä, kolmilapsisen uusperheen äiti ja vihreän kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja Helsingin Arabianrannasta.
Työskentelen yrittäjänä cleantechin, ilmastoasioiden ja energiapolitiikan parissa. Toimin myös enkelisijoittajana cleantech-alan startup-yrityksille. Vihreissä toimin puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana. Syksyllä ja talvella 2017–18 toimin myös Vihreiden puoluesihteerin sijaisena.
Sekä työssäni että politiikassa päätavoitteeni on pysäyttää ilmastonmuutos. Haluan kasvattaa ilmastopolitiikan kunnianhimoa ja vaikuttavuutta huomattavasti sekä edistää liiketoiminnallisten ratkaisujen kehittämistä ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhojen torjuntaan. Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhka, ja sen torjunta on valtava globaali liiketoimintamahdollisuus. 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus on asettanut tavoitteeksi ilmaston lämpenemisen pysäyttämisen alle kahteen asteesen, ja tässä työssä tarvitaan vahvaa panostusta ja kunnianhimoa niin valtioilta, kunnilta, yrityksiltä kuin kansalaisiltakin.
Olen toiminut yrittäjänä vuosikymmenen verran, konsultoinut kymmeniä erikokoisia yrityksiä ja kouluttanut lukuisia yrittäjiä. Olen nähnyt sekä sen, miten hyvin johdettu pieni yritys kasvaa merkittäväksi toimijaksi omalla alallaan, että sen, miten raskasta yrittäjän arki voi olla ja miten suuria riskejä liittyy liiketoiminnan epäonnistumisiin. Siksi minulle on tärkeää parantaa yrittämisen edellytyksiä niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Tasa-arvo on minulle keskeinen poliittinen tavoite. Haluan rakentaa maailmaa, jossa ihmisen sukupuoli, tausta tai muut ominaisuudet, joihin ei itse voi vaikuttaa, eivät määritä ihmisen mahdollisuuksia elämässä. Itse olen kohdannut tasa-arvo-ongelmia esimerkiksi uusperheen äitinä, sillä Suomessa julkiset palvelut ja rakenteet on suunniteltu varsin yksipuolisesti yhdenlaista perhemallia varten. Politiikan ja yhteiskunnan palvelujen pitäisi tukea kaikenlaisia perheitä arjen haasteissa, eikä pyrkiä normittamaan hyväksyttävän perheen määritelmää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu