Maataloustuet ovat hyvää tarkoittavan järjestelmän väärä valinta

Ruoantuotanto on ison muutoksen kourissa. Ravintotottumusten on pakko muuttua, jotta pystymme tulevaisuudessakin ruokkimaan kaikki ihmiset. Myös ilmastonmuutos ja muut ympäristöasiat pitää ratkaista kun mietitään tulevaisuuden maataloutta.

Kolme tärkeintä seikkaa, jotka maatalouden ja elintarviketeollisuuden on otettava heti paremmin huomioon ovat ruoan hävikki, se miten ja missä ruokaa tuotetaan, sekä eläinperäisten elintarvikkeiden, lähinnä lihan, kestämätön kulutus.

Maailmanlaajuisesti ruoantuotantoa ohjaillaan maataloustuilla. Tarkoitus on taata ruoan riittävyys ja tasata tuottaja- ja kuluttajahintoja tuotannon syklisissä muutoksissa. Tukia käytetään myös ympäristöön vaikuttavien tekijöiden ohjailuun sekä elintarvikkeiden tuotannon määrän säätelyyn. Karkeasti voi yleistää, että maataloustuilla yhteiskunta säätää verovaroin sitä, mitä, missä ja miten ruokaa tuotetaan. Ja tietysti mihin hintaan.

Maataloustuissa, kuten kaikissa yritystuissa, on kuitenkin iso virhe. Ne tahtovat vaikuttaa yritysten käytökseen ja tuotantopanosten hintoihin. Kun puhutaan alkutuotannosta, tämä tarkoittaa viljelysmaan ansiotonta arvonnousua, koneiden ja laitteiden sekä vaikkapa lannoitteiden kallistumista. Tilannetta voidaan verrata asuntomarkkinoihin: asumislisää korotetaan, jotta ihmisillä olisi varaa asua. Hyöty valuu kuitenkin suoraan vuokranantajille, kun vuokralaisella on tuen turvin varaa maksaa asumisestaan enemmän. Jos maksaisimme nyt 200 miljoonaa euroa lisää tukea maataloustuottajille, hyötyisivät lisätuesta lähinnä pääomien omistajat, eivät maatalousyrittäjät. Lopputuote, se ruoka, on silti niin halpaa ettei tuottaja pysty tuotantonsa arvolla elämään. Ruokatalot ja kauppa vievät tuista sen, mitä jäljelle on jäänyt. Kaiken tämän lisäksi monet maatilat suunnittelevat tuotantoaan ja investointejaan maksimoidakseen tukipotin sen sijaan, että tekisivät ratkaisuja omien vahvuuksiensa ja erityisosaamisensa mukaan.

Tämä kirjoitus sai alkunsa kirjoittajiensa näkemyseroista maatalouslomituksesta. Maatalouslomituksen tarkoitus on hyvä, mutta se johtaa helposti huonoon lopputulokseen. Kyse ei ole siitä, että maatalousyrittäjä ei saisi tai tarvitsisi lomaa. Kyse on siitä,että myös maatalouslomitus on osa tätä tukiviidakkoa ja sekin hyöty lopulta valuu jonnekin muualle. Siksi maatalouden pitäisi voida järjestää varamiehistönsä omakustanteisesti ja pystyä siirtämään tämäkin kustannus lopputuotteen hintaan.

Kestämättömän tukiviidakon elo kokonaisuudessaan on katkaistava. Maataloustuista tuskin on realistista yrittää luopua lähitulevaisuudessa, mutta kotimaan tasolla voitaisiin silti tehdä paljon asioiden korjaamiseksi. Ruoantuotanto Suomen olosuhteissa on paljon vaativampaa kuin etelämmässä, juuri siitä syystä meidän maataloutemme hallintorakenteiden tulisi olla mahdollisimman tehokkaat ja niitä pitää kehittää jatkuvasti. Mihin perustuu se, että ruoka maksaa Suomessa kaupassa niin paljon, vaikka maksamme suhteellisesti ylivoimaisesti eniten maataloustukia maailmassa tuottajahintojen ollessa euroopan alhaisimmat. Mihin tämä raha häviää? 

Ruoantuotannon byrokratiaa on kevennettävä. Valvontaan ja tukiehtojen täyttymisen tarkkailuun käytetään vuosittain tuhansia ihmistyövuosia ja miljoonia euroja ja silti tuloksena on toimimaton virasto ja valtion olematon luotettavuus maksajana. Tukien maksatukset tiloille ovat nimittäin pahasti myöhässä tietojärjestelmäongelmien vuoksi. Tukijärjestelmä on niin monimutkainen, ettei sen hoitamiseksi digitaalisesti osata tehdä edes toimivaa ohjelmistoa.

Alkutuotannon on itse herättävä miettimään, onko Suomessa todellakin tarpeen tuottaa aivan kaikkea ja bulkkina, bulkkihintaan. Voisiko ruoantuotanto muuttaa suuntansa niin, että kotimainen tuotanto vastaisikin vain noin 75 % kotimaisesta kulutuksesta? Jos Suomessa ei olisi ylituotantoa, tuottajilla olisi enemmän sananvaltaa siihen, millä hinnalla myymät tuotteensa kaupalle. Ylituotanto on negatiivinen asia, joka tulee korjata. Kotimaisen maatalouden tulisi voida erikoistua laatuun, eettiseen ja ekologiseen tuotantoon, jota voisimme viedä hyvään hintaan myös ulkomaille.

Myös lainsäädännöllä voidaan ohjata tuotantoa. Suomeen valmistellaan uutta eläinsuojelulakia. Mitäpä jos teemme siitä maailman parhaan niin, että tuotantoeläinten hyvinvointia parannetaan rajusti? Voisimme säätää esimerkiksi pakollisen ulkoilumahdollisuuden kotieläimille, pakollisen puudutuksen ja kipulääkityksen pikkuporsaiden kastroinnin ja vasikan nupoutuksen yhteydessä. Tämä aiheuttaa lisätyötä ja kuluja tuottajille, mutta sitä voitaisiin kompensoida sillä, ettei Suomeen saisi tuoda lihaa, jonka tuotantotavat täällä ovat laittomia. Tällä antaisimme koko maailmalle pienen, mutta vahvan viestin siitä, että eettistä lihaa, mutta vähemmän, on oikea suunta.

Me kirjoittajat toivomme näkevämme Suomessa vahvan, kannattaviin yrityksiin ja eettiseen sekä ekologiseen tuotantotapaan pohjaavan maatalouden. Maatalouden, jota koko maa voi ylpeänä esitellä maailmalla ja jonka vienti vetää. Maatalouden, joka on valmis muutoksiin ja seisomaan vahvana myös ilman maataloustukia. Se mahdollistuu, kun suomalainen ruoantuotanto on täynnä paikallisesti, valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti vahvoja tuotteita ja brändejä.

Antero Vartia, kansanedustaja (vihr.)

Mikko Välttilä, maanviljelijä (vihr.)

Mikko Kiesiläinen, ekonomisti

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu