*

Ollaan fiksummin

Hallitus aloitti energiaremontin

Pari viikkoa odotettu kolmen ässän hallitusohjelma julkaistiin hetki sitten. Ohjelma sisältää joukon tavoitteita ja kärkihankkeita, joiden yksityiskohtia hiotaan vielä pitkälle kesään. Suomen iso kuva seuraavaksi neljäksi vuodeksi, ja pidemmällekin, löytyy kuitenkin hallitusohjelmasta.

Koska ajat ovat aidosti vaikeat, esittää tuleva hallitus paljon kipeitä päätöksiä. Osa niistä on lähes yksinomaan huonoja, kuten koulutukseen kohdistuvat mittavat säästöt. Mutta löytyy ohjelmasta hyvääkin. Suomen suurimmat haasteet ovat ilmastonmuutoksen torjuminen ja talouden saaminen uudelleen nousuun. Näiden yhtymäkohdassa on energiapolitiikka, jota kannattaa seurata tarkalla silmällä.

Mitä energiapolitiikan saralla sitten on suunnitteilla? Hallitus on päättänyt edistää energiaremonttia kärkihankkeella, joka tähtää uusiutuvan energian edistämiseen, kivihiilen käytöstä luopumiseen sekä tuontiöljyn käytön puolittamiseen.

Energiapolitiikan osalta kokonaiskuva on hyvä, ja hallitus on rohkeasti ryhtynyt energiaremonttiin. Tästä työ kuitenkin vasta alkaa. Kehittyneiden maiden kuten Suomen on vähennettävä päästöjä nopeasti - meillä ei ole varaa polttaa hiiltä, öljyä tai kaasua yhtään ylimääräistä vuotta. On varmistettava, että hallituksen linja fossiilisten polttoaineiden vähentämiseksi jatkuu niin, että niistä luovutaan kokonaan 2050 mennessä. Turpeesta on myös luovuttava ennemmin pikemminkin kuin myöhemmin, vaikka hallitus nimenomaan korostaa, että sen käyttöä jatketaan.

Keskustalla on nyt näytön paikka siinä, että puolue todella tukee uusiutuvaa ja työllistävää energiaa. Kaikki energiapolitiikan avainministeriöt ovat keskustan hallussa, ja on mielenkiintoista nähdä, ketkä nousevat työ- ja elinkeinoministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja ympäristöministeriön johtoon.

Olisi helppo sanoa, että jos olisin itse saanut päättää, olisi kunnianhimoa ollut huomattavasti enemmän. On silti annettava tunnustusta tulevan hallituksen linjauksille: erityisesti öljyntuonnin puolittaminen ensi vuosikymmenellä vaatii kokonaan uudenlaista politiikkaa, joka tulee synnyttämään uusia suomalaisia työpaikkoja ja avaamaan cleantech-yrityksille tien suuren maailman markkinoille.

Ja kun vauhtiin päästään, löytyy tulevien hallitusten ratkaisuista isommat vaihteet. Uusi energiapolitiikka kun ei ole pelkästään ekoteko, vaan erittäin fiksua talouspolitiikkaa.

 


-----

Hallitusneuvotteluissa mukana ollut kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen kirjoitti energiapolitiikasta hyvän blogin. Kannattaa lukea: www.kaimykkanen.fi/irti-kivihiilesta/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Suoraan hallitusohjelmasta kopioitua tekstiä:

"Tuulivoimakiintiön rajoittaminen syöttötariffijärjestelmässä (32.60.44)"

"Rajoitetaan tuulivoimakiintiötä, josta maksetaan syöttötariffia. Nykyisin syöttötariffijärjestelmässä olevat ja jo kiintiöpäätöstä hakeneet tuulivoimalat pääsevät syöttötariffijärjestelmään. Hallitus antaa mahdollisimman pian esityksen kiintiön rajoittamisesta (2500 MVA:sta noin 2000 MVA:han)."

"Selvitetään vaalikauden aikana tuulivoiman edistäminen
kustannustehokkaasti."

Tuulivoima on itsessään kannattamaton sähköntuotantomuoto, tämä on fakta. Tosiasiat ei selvittämisistä miksikään muutu, mutta hyvä kun nyt lopetettiin tuulivoiman järjetön lisärakentaminen. Tuo 2000 MWA on jo varattuna maastossa ja tukien lopettaminen on uuden hallituksen päänsärky. Rahat ei riitä.

Käyttäjän RaimoLaakso kuva
Raimo Laakso

Täytyy antaa kirjoittajalle isot peukutukset, koska hän taitaa olla ensimmäinen opposition puolelta, joka rakentavasti kehuu uuden hallituksen linjauksia. Asiallisella keskustelulla oppositiostakin pääsee vaikuttamaan, turha huutelu vain vie uskottavuuden tärkeiltäkin avauksilta. Sipilän hallitus ainakin vaikuttaa siltä, että pystyy ottamaan avoimesti vastaan kokonaisuutta hyödyttäviä vinkkejä myös ulkopuoleltakin.

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

Pari huomiota
1) kirjoitat: ”Kehittyneiden maiden kuten Suomen on vähennettävä päästöjä nopeasti” .

a. Kehittyneet maat ovat Euroopassa yhtyneet EU:hun. Siellä on yhteisesti sovittu miten päästöjä pienennetään.
b. Tavoitteeksi on asetettu vuoteen 2050 mennessä että noin 50% maantieliikenteen kuljetussuoritteesta pitkillä ja keskipitkillä matkoilla siirretään raide ja vesiliikenteeseen.
c. Suomi on tehnyt oman liikennepoliittisen selonteon jossa on lähdetty täysin vastakkaiselle linjalle: kasvattamaan maantieliikenteen volyymi ja liikenteen % osuuksia
d. Liikenne käyttää noin 25% Suomen energiasta.
e. Sisämaan tavaraliikenteestä noin 90 hoidetaan maantiekuljetuksina.
f. Meillä tavaraliikenteen kuljetussuoritteen kasvu maanteillä on ollut vv 1980 -2013 noin 46 %
g. Raideliikenne saa noin 30% budjettivaroista jotta se pystyy pitämään noin 8% osuuden tavaraliikenteen kuljetussuoritteesta.
h. Vesiliikenteen kasvattaminen , tutkiminen ja innovaatiotoiminta ei ole saanut jalansijaa lainkaan valtion budjeteissa eikä ministeriöiden valinnoissa. Vaikka vesiväylästön ylläpito on noin 17 kertaa halvempaa vesiliikenteen osalta mitä raideliikenteen (3 viime vuoden keskiarvo) Päinvastoin mm parlamentaarisessa liikenneinfran komiteassa (mietintö valmistui joulukuussa 2014) jätetiin vesiteitten noin 1,5 miljardin korjausvelka huomioimatta. Samoin liikennevirasto maantie ja raide liikenteen lobbareitten kanss yhdessä tilasi Pellervon tutkimuskeskukselta raportin Ruotsin liikenteen infra kustannusvertailun . Raportti valmistui tilaajan toivomusten mukaan ilman huomioita Ruotsin vahvasta vesiliikenne panostuksesta jolla muutettiin Ruotsin logistinen kokonaisuus vastaamaan EU tavoitteina nimellä : Nearest port is best port. Suomessa vallitsevaa logi¨stista järjestelmää kutsutaan : Suomi on saari. (tarkoittaa juuri tätä saaren sisällä kuljetetaan sisävesien ympäri kuorma autoilla tavaraa edestaa kun Ruotsissa vastaava toiminta tehdään jopa 9000 tonnin sisävesi itämeri rahti laivoilla.

i. Maantieliikenteen kasvattamiseksi on edelleen tehty valtavia niin infra kuin kaluston maximikoon kasvattamisia vuoden 2013 jälkeen

j. ja edellinen noin 200 miljoonan euron budjetin ohi tapahtunut rahoitus vasta vv 2009/2011 ei tuottanut tulosta kun ajoneuvojen maksimikokoja kasvatettiin (rikkidirektiivi kompensaationa –jota kompensaation tarvetta ei tullutkaan . Mutta ministeriö oli ehtinyt tehdä päätökset lobbarien uhkailujen perusteella ennen todellisten vaikutus tutkimusten tekoa.

k. VVT on todennut, että vuoden 2020 jälkeen emme valitulla liikenne politiikalla pysty täyttämään sovittuja päästötavoitteita maantieliikenteen osalta.

l. Valtio ei ole ottanut missään huomioon (mm hallitusneuvottelut)em päästötavoitetta mikä on asetettu vuoteen 2050 vaan puhuu koko ajan välitavoitteesta 2020 jonka se on itse asettunut tietäen tarkoin että vuoden 2020 jälkeen ei maantieliikenne kykene täyttämään päästötavoitteita ellei sen volyymejä siirretä EU tavoitteiden mukaisesti raiteille ja vesille.

2 Kirjoitat: Hallitus on päättänyt edistää energiaremonttia kärkihankkeella, joka tähtää uusiutuvan energian edistämiseen, kivihiilen käytöstä luopumiseen sekä tuontiöljyn käytön puolittamiseen.

Emme kykene saamaan maantieliikenteen avulla uusiutuvaa energiaa rannikolle (helsinki,turku kotka jne…) ja järvi suomessa kasvavaa ”ylimääräistä kasvua” harvennushakkuista jne… kannattavasti ja päästötavoitteiden mukaisesti vallitsevan logistiikan avulla.

Koska ympärivuotisessa liikenteessä maantie liikenne on sekä tuottajille että valtiolle kalliimpaa mitä juuri tähän tarkoitukseen Suomessa kehitetyt innovatiiviset alukset ovat.
Edelleen poltto aine kulut ja päästöt puolittuvat heti jokaisella tonnilla mikä voidaan siirtää maantieliikenteestä laivaliikenteeseen järvi suomen ja rannikon aluiella.

Tähän tähtäävät tavoitteet virallisesti romutettiin, kun vuonna 2012 tehtiin maahan EU liikennestrategian vastainen oma liikennepoliittinen selonteko.

Sitä ennen oli jo Jyväskylän energian biovoimala hankkeen vesitiekuljetukset romutettu vaikka EU ja VTT tukivat uuden innovatiivisen laivan kehittämistä Aalto yliopiston avustuksella rakennettavaksi sarjatuotantoon kotimaassa uudeksi vientituotteeksi.

Saa nähdä miten kauan myytit elävät insinöörivetoisen hallituksen sisällä.

Tähän asti ne ovat voineet elää hyvin kaikkien poliittisten puolueiden ne yksimielisesti siunaten ja toimien ....sitten vuoden 2007.....

( Fraunhofer instituutti lehti vuodelta 2011

http://www.iff.fraunhofer.de/content/dam/iff/en/do... , sivut 17-21 )
jossa uusi älyliikenteeseen perustuva EU liikennestrateginen konttiliikenne ratkaisu jokaisen kaupungin vesi ja raideliikenne terminaaleihin ,joista suora jakelu sähkö autoilla kauppoihin ja loppukäyttäjille.

ja siihen soveltuva laiva arktiseen sisävesiliikenteeseen.

vesiliikenteen myytit esitelmäni Southamptonissaa tammikuussa 2015

http://www.e-lass.eu/en/Documents/SouthamptonJan20...

sekä
aalto yliopistolla syyskuussa 2014
lyhennelmä/yhteenveto
1) https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/1234567... sivut 4 ja 5

Vesiliikenteen kehittäminen ultra keveillä sisävesilaivoilla Mayer Werftillä Papenburgissa huhtikuussa 2014 .

http://www.e-lass.eu/en/knowledgeexchange/seminars...

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Hallituksella ei liene suuria vaikeuksia tehdä Vihreiden kannattamaan tapaan käsitteiden (vrt. avioliitto) uudelleenmäärittelyjä: turve voisi olla tästä hallituskaudesta alkaen uusiutuva energianlähde myös poliittisessa kielenkäytössä (sitähän se on jo tosiasiallisesti) :D

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset